Peli jossa pelaaja pääsee pelaamaan lohikäärmeellä ja komentamaan armeijaa, sekä tekemään monia haastavia päätöksiä.
Tarinan taustat kerrotaan varsin nopeasti muutamien tyyliteltyjen kuvien kanssa. Sitten kun tarinaa aletaan viemään eteenpäin pelaajan päämajassa, on kaikki huomattavasti elävämpää. Sanotaan että tämä on hieman halvahko ratkaisu, mutta ainakin kaikki pelissä on ääninäyteltyä ja toteutettu laadukkaasti. Lisäksi nämä maalaustyyliset kerrontapätkät tapahtuvat silloin, kun tarina oikeasti hyppää eteenpäin. Osan ajasta pelaaja viettää taistelutantereella sodassa vihollisia vastaan ja osan taas päämajassaan suunnittelemassa seuraavia siirtojaan, varustamassa joukkojaan, kehittämässä itseään ja ratkomassa konflikteja.
Pelaaja on siis lohikäärmekomentaja, jonka tehtäväksi lankeaa hallita valtakuntaa ja taistella haastajia vastaan. Apunaan hänellä on viisas vanha velho, joukko kenraaleja sekä maahisinsinööri. Tuekseen hän saa myös eri lajijen neuvoston johon kuuluvat niin haltiat, kääpiöt, maahiset, liskot kuin epäkuolleetkin. Tarinan edetessä paljastuu lisää salaisuuksia, vastaan tulee uusia haasteita ja luvassa on myös haastavia päätöksiä.
Isoin juttu kokonaisuudessa on kuitenkin se lohikäärme, sillä pelkästään pelin nimi vetää suuret pisteet puoleensa. Samalla tavalla kuin Ego Draconis, myös Dragon Commander tekee pelaajasta soturin joka pystyy muuttumaan lohikäärmeeksi, mikä on pelimaailmassa yllättävän harvinaista herkkua. Vaikka tällä kertaa pelaaja ei pääsekään osaksi toimintaa ihmisenä, niin lohikäärmeenä luvassa on samankaltaista otetta mitä Divinity II tarjosi, mutta tällä kertaa se on tehty merkittävästi paremmin sillä lohikäärmeksi muuttuminen on vapaampaa, tällä kertaa kyseessä on oikea lohikäärme eikä traaki ja pelattavuudessa on jotenkin parempi ote kun pelaaja ohjaa lohikäärmettä, vaikka tavallaan siinä on sellaisiakin osia joihin toivoisi vähän lisäyksiä.
Lohikäärmetoiminta on ehdottomasti pelin suurimpia koukkuja mitä tulee pelin toiminnallisiin osiin. Lähitaistelu ei ole ollenkaan mikä on aika suuri harmi ja tällä kertaa ihmisenä ei taistella ollenkaan. Lohikäärmeellä on merkittävä määrä erilaisia taitoja joilla toiminnasta saa aika paljon irti, mutta pelkästään siihen ei voi nojata. Toisena osana toiminnassa nimittäin on strateginen lähestymistapa jossa pelaajan armeija nousee merkittävään rooliin. Pelaajalla on kasvava joukko erilaisia resursseja käytössään johon kuuluu niin sotilaita kuin sotakoneitakin. Pelin edetessä vaihtoehtojen määrä kasvaa, mutta samalla kasvaa vastustuskin. Pelaajan onkin monesti päätettä että käyttääkö hän päämajassa resurssejaan tehdäkseen lohikäärmeestä vahvemman vai armeijansta vahvemman sillä monesti molempia tarvitaan jotta taisteluosuuksista selviää.
Lohikäärme kestää enemmän vahinkoa kuin muut yksiköt, mutta ei ole tuhoutumaton, vaan kehittyneet vihollisten yksiköt voivat tehdä pahaa jälkeä. Lohikäärme ei koskaan kuole kokonaan, mutta sen uudelleenkutsuminen vaatii resursseja, kuten kaikki muukin mitä pelaaja tekee. Lohikäärmeenä pelaaja voi liikkua nopeasti kentällä ja hyökätä vihollisten kimppuun ylhäältä päin. Monet viholliset ovat täysin puolustuskyvyttömiä lohikäärmettä vastaan ja monet rakennukset tuhouvat nopeasti lohikäärmeen liekkeihin. Erilaisia ominaisuuksia on valtavasti, mutta vain tiettyä määrää voi varustaa lohikäärmelle kerrallaan. Enemmän tulivoimaa, enemmän kestävyyttä tai erikoisominaisuuksia voi olla vain tietty määrä. Niitä ominaisuuksia on valtavasti aina tuhoisista erikoisiskuista alkaen. Osalla ominaisuuksia voi tehostaa oman armeijan tehokkuutta ja osalla taas heikentää vihollisen. Parhaimmillaan lohikäärme onkin oman armeijan joukossa, jolloin lohikäärme ei ota suoraan vahinkoa, mutta pystyy tuottamaan sitä merkittävästi.
Armeijan hallinta on todella isossa roolissa varsinkin puolen välin jälkeen, jolloin ilman sitä ei enää voi tehdä juuri mitään koska vihollisten puolustus on niin järkyttävän suuri. Armeijayksiköitä on monenlaisia, osa liikkuu maalla, osa ilmassa ja osa vedessä. Yhteistoiminnassa nämä yksiköt pystyvät tekemään merkittävää vahinkoa sillä tietyillä yksiköillä on tiettyjä erikoisominaisuuksia. Tietyn vaiheen jälkeen tämä osa peliä kuitenkin muuttuu siksi kaikista rasittavimmaksi koska lopulta ratkaisee vain se että kuinka paljon armeijakalustoa saa kasaan jotta pystyy puskemaan vihollisten puolustuksen läpi. Tästä tulee todella puuduttavaa ja tylsää tietyssä vaiheessa, samalla aikaa sen taktisuuden korostus vain kasvaa entisestään ja pelaajan olisi kokoajan tärkeämpää tarkasti miettiä että miten käyttää armeijaansa mahdollisimman tehokkaasti.
Toiminnan ohella erittäin merkittäväksi osaksi kokonaisuutta nousee se, miten pelaaja hoitaa politiikkaansa ja täällä tulee vastaan hyvin vaikeita valintoja. Monesti valinnat ovat todella mustavalkoisia ja todella usein kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon että jotkut hahmot ovat sellaisia joista ei välttämättä erityisesti pidä. Tästä syystä on harmillista että valinnat ovat usein joko kyllä tai ei. Poliittisissa kyllä/ei kysymyksissä tämä on täysin ymmärrettävää, mutta kun kenraaleilla on nokan koputtomasti niin olisi hyvä että pelaajalla olisi useampi menettelytapa. Pelaajan neljästä kenraalista yksi on erittäin hyvä hahmo, yksi erittäin rasittava ja kaksi jotain siltä väliltä, mikä korostaa juurikin sitä, että jos hyvällä hahmolla on huono idea mielessään ja huonolla hahmolla hyvä, niin miten niihin lopulta suhtautuisi. Tämä hahmojen asetelma nyt ei ole mitään Dragon Age tai Mass Effect tasoa, mutta siitäkin huolimatta sitä on varuillaan, koska ikinä ei voi varmaksi tietää että miten syvälliseksi pelihahmojen hyväksyntä systeemi on tehty.
Paljon paremmin toimii neuvosto, jossa usein yhdellä hahmolla on tietty agenda jota tämä ajaa sitten neuvostosta osa tukee ajatusta ja osa vastustaa. Viidestä neuvoston jäsenestä monesti ainakin kaksi harmistuu valinnasta mutta kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Ne jotka harmistuvat niin heidän suosionsa vähenee ja ne jotka tykkäävät ratkaisusta, heidän suosionsa kasvaa ja tämä vaikuttaa siihen, miten taistelu toimii heidän alueillaan. Tämä iso kokonaisuus on todella monimutkainen, mutta päätöksillä on muitakin seurauksia, sillä tiettyjä etuja voi saada vain tietyillä päätöksillä. Useimmiten iso juttu on enemmänkin siinä moraalisessa asetelmassa jota eri hahmojen ehdotukset ajavat. Moraaliset dilemmat ovat erittäin hyvin tehtyjä ja haastava todella tehokkaasti ajattelemaan monia eri lopputuloksia mitä voidaan saavuttaa, joskus todella kyseenalaisilla metodeilla.
Taistelumielessä peli on rytmitetty aika huonosti. Pelissä on muutamia aika korkeita vaikeuspiikkejä jotka todellakin alkavat nyppiä ja saavat pelin tuntumaan murhaavan hitaalta ja puuduttavalta. Iso ongelma on siinä että pelaajan odotetaan tekevän niin monia asioita yhtä aikaa, että iso kokonaisuus alkaa mennä yhdeksi suureksi mössöksi. Vaikka tietyt taistelutilanteet voi jättää kokonaan tekoälylle, niin ne ratkaisevat taistelut vaativat aina pelaajaa, sillä iso vihollisarmeija on yksinkertaisesti mahdoton voittaa ilman että pelaaja on mukana taistelussa ohjaamassa tilannetta eteenpäin. Tämä strategiapelipuoli on ehdottomasti koko pelin heikoin osuus, sillä se ei kestä loppuun asti, vaan on jo puolen välin jälkeen puuduttavan tylsää hidastetta.
Sen sijaan tarinallisesti peli on rytmitetty erinomaisesti ja on todella koukuttava. Tietyissä tilanteissa pelaajan valinnat todellakin muuttavat tilanteita mutta paljon enemmän kyse on enemmänkin siitä, että millainen hahmo pelaaja on ja mitä hän lopulta hyväksyy ja mitä ei. Sanotaan että tästä asetelmasta olisi saatu irti paljon enemmänkin, mutta loppuviimeksi kaikki toimii hyvin yhdessä.
+ Lohikäärmetoiminta
+ Tarinan laadukas toteutus
+ Tyylikäs ulkoasu ja toiminta
+ Valintarakenne
+ Fantasiatunnelma steampunk elementeillä
- Epätasapainoinen vaikeusaste
- Strategiapuolen rytmitys ja itseääntoistavuus
Arvosana: 8,5/10
